Tämä Ville Huttunen poikkesi tavallisesti matkallansa Hyvärisen taloon. Nytkin teki hän niin. Koko matkan oli hän hautonut mielessään sitä kysymystä, miksi Antti Ihalainen ja Vatanen lähtivät Ameriikkaan ja hylkäsivät kontunsa, Ihalainen vielä vaimonsakin. Niissä mietteissänsä saapui hän Hyvärisen talon kohdalle ja arveli:
»On sinne nyt vähän väärää, ja nuokin kujaset näkyvät olevan kuoppia ja likaa täynnä, vaan jos sillä Hyvärisen eukolla sattuisi hyvinkin olemaan kahvi valmiina, niin saisi tuossa kupin aamutuimaansa.»
Hän pysähdytti hevosensa ja kuorman päällä mahallaan lojuen mietti mitä tehdä. Ei oikein tahtonut haluttaa vedättää kuormaa taloon, varsinkin kun sinne oli ylämäki ja kujaset rapaiset, eikä hevostakaan janottanut, kun oli juuri sen juottanut Variksen kaivolla. Hän aivan vihastui Hyväriselle, kun se ei hiekotuta kujasiansa.
»Uppoavathan siihen kärrit rumpuaan myöten», moitti hän. »Mitä ne tuosta talosta ovatkin rakentaneet tuonne mäen päälle, vaikka tässä tien varrellakin olisi ollut pihamaan paikkaa miten paljon hyvänsä!»
Mutta kun hän siinä ajatteli, yltyi kahvin halu. Hän mietti jo varmana:
»Keittäähän se emäntä, jos ei satu valmista olemaan.»
Ja silloin hän käänsi hevosensa kujasille ja vedätti kuormansa Hyvärisen taloon.
Talossa oltiin tulisessa kiireessä häävalmistuksien kanssa. Emäntä puhui
Anna Kaisalle:
»Eivätkö nuo jo tänä iltana tulle sieltä Joilta… Ja tuo se Vatanen sieltä nyt aika tuliaiset.»
Ukko Hyvärinen siihen vielä lisäsi: