»Ei suinkaan se vain näitä tavallisia halkolotjia ollut, joka hukkui?
Tottapa se oli niitä höyryllä käypiä!» arveli Kinnunen.
Ylenkatseellisesti huudahti silloin jo Ville:
»Vai niitä lotjia sitä ilettäisiin Joilla upottaa mereen!… Höyrylaiva sen pitää olla jo kerran ollakseen, jotta siinä herrat kehtaisivat hukkua ihan suurissa roikissa!»
»Vai höyrylaivan ne laskivat pohjaan! Mikähän laiva tuo oli?» kummeksi
Kinnunen.
»Ka, eihän siellä Joilla muuta parempaa höyryä olekaan kuin se tuhottoman suuri Jok-laiva, johon olisi mahtunut koko tämä Liperi!»
»Vai se se meni pohjaan!»
»Se meni, että hurahti!» oli jo Ville asiassa kiinni.
»Jäiköhän maston päitäkään näkymään?» uteli Kinnunen.
»Vai olisi niitä näkynyt semmoisesta syvyydestä, johon saa tuota varppinuoraakin laskea kokonaisia vyyhtejä, eikä sittenkään pohjaan ylety!» riemuitsi Huttunen. Ja nyt muisti hän Ihalaisen asian sekä huomasi oitis, että Ihalainen ja Vatanen olivat hukkuneet samassa onnettomuudessa. Hän uskoi sen ihan tosissaan ja kiirehti jo sanomaan:
»Siihen se sitten loppui Ihalaisenkin ja Vatasen Ameriikkaan meno!»
Kinnunen ei ollut ymmärtää mitään. Vasta kun Huttunen oli hänelle selittänyt asian, huudahti hän: