Ovessa mennessään hän lausui loppuarvelunsa:
»Tokko vain lie Muskon Varalassakaan semmoista koukun möhkälettä!»
* * * * *
Vähäistä ennen näitä tapahtumia oli kolme Join herrasmiestä ollut metsästysmatkallaan purjehtimassa ja jo onnellisesti päässyt rannasta lähtemään. Mutta heidän omasta sisällisesti heiluvasta tilastaan seurasi, että purjevene tölmäsi kivelle ja kaatui miesten hoippuroimiseen, siinä Koposen talon kohdalla. Herrat joutuivat veteen ainoastaan kaulaansa myöten, siinä kun näet ylettävät jalat pohjaan; mutta hirmuisen metelin ja riidan he nostivat keskenään.
Suurenmoinen huuto ja melu oli niin huumannut ja säikyttänyt Koposen vävyn, että tapaus suureni hänen silmissään ihan merionnettomuudeksi ja -tappeluksi. Hän melkein uskoi siinä hukkuneen suuren joukon ihmisiäkin, ja se usko vahvistui päivä päivältä. Lähdettyään sitte Liperiin hierottamaan itseään Kinnusen Liisalla hän kertoili tuosta hirvittävästä haaksirikosta. Kertomus tietysti Liperissä kasvoi kuten kaikki muukin maailmassa, sillä jokainen liperiläinen pitää rehellisen miehen velvollisuutena kartuttaa kaikkea, minkä on sattunut toiselta saamaan. Kinnunen, jonka eukko oli Koposen vävyä hieronut, sattui nyt tulemaan Ville Huttusta vastaan ja tervehti:
»No on sitä nyt tuota rapaa tiellä!»
»On sitä! Kun niilläkin Hyvärisen kujasilla uppoaa hevonen korvanpäitään myöten ihan puhtaaseen vetelään multavelliin, niin että on siinä uimista, kun on vielä tämmöinenkin rahtikuorma perässä! Kuuluuko sitä mitä muuta?» myönsi Huttunen.
»Mitäpäs sitä tänne Liperiin milloinkaan kuuluisi muuta kuin sian vinkumista ja akkojen riitelemistä. Mutta siellä Joillahan sitä on taas ollut vähän toisenlaista rytäkkää, kun laivat ovat menneet meren pohjaan ja herrojakin on niiden kanssa hukkunut semmoinen jumalaton liuta, jotta ei ole näet enää jäänyt kunnollista järjestyksen pitäjääkään koko Joille. Taisit sattua paikallekin, kun olit Joilla?» alkoi jo Kinnunen.
Ville oli ihmeissään. Ei hän olisi tahtonut olla asiasta tietämätön, sillä se olisi ollut muka nolaus. Hän koetti viekkaudella kiertäen saada hiukan vihiä:
»Ainahan sitä sattuu paikalle, kun pitää varansa. Kyllähän se oli rytäkkä!»