Kanasen Maija Liisa oli vielä Ihalaisessa, kun Huttunen tuli sinne.
Vaimo parat olivat yhä tulitikkujen puutteessa.
Anna Liisa teki levettä ja Maija Liisa kehräsi, kun Ville astui tupaan.
Hän kopisti piipusta porot pankolle ja kysyi Anna Liisalta:
»Sinähän se olet sen entisen Ihalaisen eukko?… Mikä sen Ihalaisen päähän pälähti, kun se hylkäsi kontunsa ja lähti Ameriikkaan?»
Vähäiset olivat vaimo poloisen tiedot syistä lähtöön, jota hän ei ollut mitenkään kyennyt täydeksi todeksi uskomaan; päin vastoin oli hän vieläkin vaistomaisesti odotellut Anttia kotiutuvaksi. Huttunen se vasta varmuuden toi:
»Laivallahan se Antti lähti viilettämään, ja oli siinä aika sakki muitakin Ameriikkaan menijöitä. Kun oli näet miehiä aina tuolta Kaavin ja Juuan pitäjästä myöten ja aina Tohmajärveltä asti, oli semmoista julman suurta miestä kuin parasta metsärosvoa, niin jotta olisi niiltä uskonut työn lähtevän Suomessakin, vaan sinneppäs vain pitää kaikkien kiirehtiä… Ja melkein kaikki vielä olivat hylänneet vaimonsa, niin että kyllä nyt on leskiä tällä kulmakunnalla… Ja leskeksihän se Ihalainenkin tähän vaimonsa heitti…»
Hän varustautui nyt kertomaan parasta mitä tiesi. Koputteli kengillänsä lattiaa ja kerskasi:
»Mutta lyhyeen se loppui Ihalaisenkin matka. Ei siitä montakaan virstaa rannasta porhallettu, kun jo tuli semmoinen tenä eteen, ettei sen yli hypättykään.»
Anna Liisa sai toivoa. Hän kysyi:
»Mitä se Huttunen sanoi? Täytyikö sen Ihalaisen takaisin tulla?»
Huttunen nosti oikean säärensä vasemman päälle ja kertoi viisaana: