»Mhyh! Minkästähden se Ihalainen ei olisi hukkunut, kun siinä kerran humalaiset herratkin pääsivät tuomiolle! Ajaa reistasivat semmoista kyytiä kivikossa, että laiva vain hyppi kiveltä kivelle, kun yhden kerran kurahti pohjaan. On siellä järven pohjassa nyt tuota lihaa! Ei näet pelastunut muuta kuin se Koposen vävy, joka nyt on täällä ollut vähissä hengin itseänsä Kinnusen akalla hierottamassa.»
Anna Liisa alkoi itkeä tihruta, ja Maija Liisakin kuivaili kyyneliänsä.
Huttunen alkoi lohdutella selittäen:
»Mitä sinä nyt siitä niin rupeat vetistelemään! Veteenhän se hukkui ukko
Soininenkin eikä sen akka silti ijäkseen leskeksi jäänyt. Sehän sen nai
Jussi Kuivalainen.»
Mutta vähän välitti nyt Anna Liisa mistään Huttusen puheista. Hän tunsi olevansa leski. Antin kuolema ei olisi häntä surettanut niin kipeästi kuin noin sydämettömän hylkäämisen varmistuminen. Sillä hän tiesi olevansa syytön mihinkään. Uskollisesti oli tehnyt työtä Antin apuna, eikä ollut koskaan ollut mitään riitaakaan välillä, ja nyt Antti lähti ihan jäähyväisiä sanomatta. Hän valitti:
»Mikä hänet nyt villitsikin lähtemään ja hylkäämään! Eihän tässä ole edes riitaakaan ollut!»
Sääliksi kävi Huttusen. Hän koetti lohduttaa:
»Elä nyt sure, eihän se sillä takaisin tule! Eikä se ole sinun pahuutesi syy, sillä tietäähän koko kylä, että se Ihalainen oli jo nuoruudessaankin semmoinen vimmattu, että eihän sen ja Vatasen kujeilta saanut kukaan olla rauhassa, kun ne pienenäkin poikana yhteen pääsivät… Milloin ne särkivät saunan akkunoita, milloin tekivät muuta koiruutta, niin että koko kylä oli yhtä kyytiä nurin.»
Mutta ei Anna Liisa sallinut nyt Anttia soimattavan. Hän alkoi puolustella:
»Kukapa se ei nuoruudessaan koiruutta tee. Mutta tasaantuipa tuo Antti vanhempana ja niin on ollut hyvä mies, ettei ole pahaa sanaa kuulunut koko talossa…»
Surulliseksi kävi olo talossa. Kanasen Maija Liisakin kätki kasvonsa esiliinaan, ja pois lähti Huttunenkin. Kauvan surivat molemmat vaimot kahden kesken. Turhaan koetti Maija Liisa viihdyttää. Olivat unohtaneet senkin, että tupa oli aivan kostea kylmyydestä, kun ei saanut tulta millä lämmittää.