Anna Liisa mietti asiaa. Katkerana myönsi hänkin:
»Tottapa ne sitä varten herrat onkin luotu, jotta joisivat tätä köyhää kansaa hukuksiin… Ei noilla muuta työtä näy olevankaan.»
Mutta pianpa alkoi Maija Liisa taas hyvin ilkeästi yskiä ja katsahteli kahvipannuun. Anna Liisa kävi yhä murheellisemmaksi, ja alkoi jo muistella virttä. Kun nyt Maija Liisa taas rykäsi, ehdotti Ihalaisen emäntä:
»Veisattaisiin tuossa kahvin asemesta vaikka virsi lämpimiksemme!»
Pitkään aikaan ei Maija Liisa vastannut. Suruissaan alkoi Anna Liisa silloin hyräillä virttä. Se vaikutti Maija Liisaan. Hän alkoi taas sulaa, ja kun Anna Liisa nyt muutti rihmaa hangon toiseen hampaaseen, kysyi häneltä jo Maija Liisa:
»Onko sinulla virsikirjaakaan?»
»Onhan se sen tapainen.»
Kauvan tarvitsi vielä Maija Liisa valmistuaksensa. Mutta lopulta hän pehmisi, otti virsikirjan ja silmälasit ja sanoi:
»Lauletaan vaikka tuo 'Pois makea maailma jää'!»
Emännät asettuivat pöydän taa, panivat virsikirjan eteensä ja lauloivat. Maija Liisa näytti sormellaan kirjasta, missä se aina »menee». Kolmannen värsyn lopussa rupesi Maija Liisaa ry'ittämään. Anna Liisa silloin yritti yksinään alottaa neljännen värsyn, mutta toinen keskeytti nuhdellen: