Kaisa älysi nyt olevan puheen talon ostajasta. Hän olisi ollut halukas myömään ja riemastui jo, kun luuli Partasen hankkineen ostajan. Hän huudahti:
»No kun olen sitä miettinytkin, että kun pääsisi irti koko rähjästä! Ei tästä ole nais-eläjälle muuta kuin harmia ja kiusaa!»
Mutta nyt ajatteli hän, että kenties se Partanen kyseleekin itseään varten ja korjasi oitis:
»Vaikka voisipa tuo Partanen itsekin ruveta tässä isännöimään! Kyllähän tästä talosta kunnollisen saa, kun vain korjuuttaa… Olisi tästä jo Makkosen eläessä tarjottu suuriakin rahoja, jos Makkos-vainaja olisi myönyt, mutta ei raaskinut luopua talostaan, sanoi vain, että tämä on kaupungin paraimpia… Ja ovathan tätä monet rikkaatkin katselleet ja kehuneet.»
Hyvillä mielin pani hän pannun tulelle. Sillä aikaa laski Partanen edelleen. Turtiainen myönsi:
»Hyvällä paikallahan tämä talo on ja potaattimaata on kartanolla pienen perheen tarpeeksi.»
Mutta Partanen ylvästyi silloin ja sanoi asiansa menestymisestä huolehtien ja sitä valmistaen:
»Kyllä ne sentään ovat nämä kaupunkitalojen potaattimaat kuin paikkatilkkuja oikean potaattipellon rinnalla. Kun siinä meidänkin talossa kylvetään kuusikin oikein ökätynnöriä potaattia yhteen aukeamaan, niin siinä on jo huikeata mitä silmälle katsoa!»
»Suurethan ne ovat tämän Partasen konnun pellot», todisti Turtiainen tupakoiden ja kyynäspäihinsä nojaten. Kaisa taas jatkoi omaansa:
»Ja ainahan tästä on tuloja kaupungissa kävijöiltäkin, kun ne tuovat tänne hevosensa kartanolle ja siitä hyvästä tuovat tuomisia. Tänäkin päivänä oli kaksi liperiläistä ja ne tarjosivat porsasta, kun saavat yötä olla.»