»Herra siunatkoon, kun en muistanut tuota hametta ottaa tuosta pois, että vieraat voisivat rukkasensa siihen ripustaa!… Siinähän se on sen Makkos-vainajan hattunaula.»
Jussi Partanen ripusti rukkasensa naulaan, istahti riuskasti, ojensi jalkansa ja venytti pitkät pieksunvarret suoriksi, kysyen:
»Mitä sitä tälle Kaisalle nyt oikeastaan kuuluu?»
Kaisa kertoi kuulumisia pitemmältäkin. Sill'aikaa korjaili Jussi
Partanen kintturemeleitään, ja kun Kaisa oli lopettanut sanoi hän
Turtiaiselle:
»Kyllä se on tuo hylkeen raani sitä oikeata kengänvoidetta. Sillä kun hölväsin taas nuo pieksunvarret, niin ei tikahda vesi läpi.»
»Onkin sillä Partasella pitkät kengänvarret!» myönsi Kaisa, ja Jussi
Partanen ylpeili:
»Ainahan sitä oikeassa talossa yhden miehen säärien suojuksiksi nahkaa riittää, vaikka hänellä olisi koipia kyynärittäin. Pannaan vain läävästä lehmiä lahtiin, niin kyllä kenkätarvetta on vaikka olisi suurempikin joukko kuluttajia.»
»Onhan sitä Partasen talossa nahkaa!» tokaisi puhemieskin.
Kaisa ei oikeastaan ollut vielä täysin selvillä miesten asiasta, siitä kun oli aikaisemmin puhuttu vasta ihan kautta rantain. Sitä paitsi hänen mielessänsä pyöri nyt Jussi Vatanen, ja hän oli odottanut tätä, sitä varten pukeutuenkin. Mitään ratkaisua Partasen aikeisiin ei hän vielä odottanut. Hän puuhaili siinä yhtä ja toista, ja miehet jatkoivat asian kehittämistä edelleen. Partanen kysyi:
»Kyllä kai se tämä Kaisa suostuisi myömäänkin tämän talonsa, jos kerran niin asioiksi tulisi?»