Partanen laski laskujaan, koputteli pieksujensa pohjilla lattiaa ja käski puhemiestä:
»Riihen puimisesta sopisi myös mainita. Niissä toisissa Mullon taloissa ne akat vain juovat kahvia sillä aikaa kun miehet ahosta puivat, vaan siksipä se tahtookin niissä köyhyys päälle pyrkiä, niin että se ei häviä niistä ketun myrkylläkään.»
Kaisan mieltä alkoi ahdistaa se entinen asia. Turtiainenkin jo tunsi aseman vaikeuden, mutta yritti kumminkin:
»Niin että tämän Partasen talossa ovat aina emännätkin olleet ahosta puimassa… Vaikka tämä Partanenhan se kumminkin enimmäkseen puipi ja vaimoväki vain puistelee ja kääntelee ja punoo kuvon siteitä.»
Mutta Partanen oli nyt tuima totuuden ja suoruuden mies. Turtiaisen lieventeleminen ja koristeleminen häntä suututti, ja hän oikaisi:
»Kyllä on parempi sanoa siinäkin asiassa suoraan, että jos vain asiaksi tulee, niin on sitä riusaankin tartuttava. Niin että puhu vain suoraan, Turtiainen!»
Turtiainen hikoili ja lisäsi silloin:
»Vaikka täytyyhän sitä joskus akkaväenkin puidakkin, kun tämä Partanen ei yksinään ennätä.»
Nyt vaiettiin. Partanen odotti jo vastausta, ja Kaisa oli hätäyksissään, sillä kyllä nyt ei pelkästä talon ostosta puhe ollut. Hän koetti kääntää puhetta, ihmetellen:
»Vai on se tämä Partanen niin julma työmies!»