Kaisa ryki omituisesti. Turtiainen oli jo neuvoton. Vielä korjasi hän asiaa viimeisen kerran:
»Tämä Partanenhan sentään sitelee lyhteet ja kuhiloipi … kunhan eukko vain pitää leikkuusta huolen.»
Ja nyt odotti Partanen voitonvarmana. Syntyi äänettömyys. Kaisa oli kuin kahden tulen välissä. Turtiainen jo kiirehti:
»No kun Kaisa ei kerran sitä työn jumalattomuutta pelkää, niin mitäs siinä on muuta kuin kampsut kokoon ja alkaa vain yhteisessä kattilassa huttua keittää?»
Kaisa hätäytyi. Hän odotti Vatasen tuloa. Turtiainen tiukkasi:
»Vai mitä se Kaisa ajattelee?»
»Nuo porsaan jäletkin näet ovat jääneet pyyhkimättä!» valitti Kaisa, tekeytyen kuulemattomaksi. Ja kääntääkseen puheen toiseen asiaan alkoi hän luututa lattialta porsaan jälkiä.
»Vankka talohan se on Partasen talo!» huomautti Turtiainen.
Sitten vaiettiin. Lopulta pani Partanen jo kovalle, ilmottaen:
»Mitäpä se sitten siitä joutavasta ruusuutuksesta ja kainostelemisesta korjaantuu… Saapi alkaa vain kaupitella tätä taloa ja tässä ensi sunnuntaina pitää höyräytetään vähän niitä kuuliaisia. Turtiainen voit käskeä sen Hotakan Villen viuluaan kituuttamaan.»