»Mikäpä tässä on Anna Liisan yksinäänkään eläessä, kun ottaa toisen miehen. On niitä tämmöiseen taloon vävyksi pyrkijöitä.»
Kenosesta tuntui, että Maija Liisa jo rupeaa Anna Liisan puolesta ylpeilemään. Hänkin nosti silloin päätänsä, ilmottaen:
»Mutta kyllä niitä on kotivävyn paikkojakin tuolla Kaavin ja Juuan puolella. Siellä kun on joka talossa semmoinen rippikoulun käynyt tyttö, että sen pitää olla kuin paras pappilan mamseli, eikä kotivävyjä tahdo saada mistään!»
»Vai on sillä puolen niin suuri puutos kotivävyistä!» ihmetteli Maija
Liisa.
»On! Puutos on julma. Talon poikia ja renkiä ja muita purlakka-miehiä vielä saisi, vaan paremman sortin miehiä saa etsiä eikä sittenkään löydä… Varsinkin on räätälimiehistä tiukka», selitti Kenonen. Siihen kummaili Anna Liisa:
»Vai niin siellä on vähän räätälejä!»
»Niin on. Heikki Pirhonen oli viimeksi minuakin rukoilemassa tytölleen kotivävyksi, mutta minä vain sanoin, että tämä Kenonen lähtee Liperiin… Sillä olikin pitkän-hotjakka ja lujarakenteinen tyttö, ja jumalattoman rikas talo.»
»Niinkö sillä Heikki Pirhosella?» keskeytti Anna Liisa, jonka silmissä
Tahvo alkoi kohota.
»Niin, sillä Heikillä», vahvisti Tahvo, jatkaen:
»Olisihan se Heikkikin jo saanut näitä maatyöntekijöitä vävykseen, vaan ei hän niistä huoli, sillä ei se tämä maatyö kannata. Mutta neulaa kun sitä heiluttelee sukkelakätinen mies päivän, niin kyllä siinä toinenkin penni kirpoaa kukkaroon, varsinkin kun ompelee enimmäkseen herroille housuja ja nuttuja niin kuin minä.»