»Vai jo se Kenonen oikein herroille ompelee!» vastasi Maija Liisa.
»Jo. Pappien saarnahousut olen ommellut kaikissa pitäjissä aina sinne Paltamoon ja Suomussalmelle saakka. Kontiolahden papin-apulainenkin kun sai kuulla, niin paikalla haetti Kenosen tekemään hänelle housut ja niissä saarnasi sitten vaalisaarnan, ja suuren pitäjän kuuluu itselleen saarnanneenkin… Entäs sitte tämä räätälin kölli! Eiväthän ne maatyön tekijät ole arvoltaan sen rinnalla mitään. Kuuselankin puoti-Pekka siellä Kaavilla aina käski minun tulla kanssaan norria lyömään, mutta ei niitä kyntömiehiä koskaan käskenyt.»
»Ähää! Vai niin on Kenonen jo herrastunut!» kummasteli Maija Liisa.
Vähä vähältään saivat he käsityksen Kenosen matkoista ja siitä miten häntä oli houkuteltu kotivävyksi yhteen ja toiseen paikkaan. Viimein oudostui Kenonen:
»Eikö se Ihalainen heittänyt yhtään kahvia kotiin, kun se Anna Liisa ei vieraalle pane pannua pörisemään?»
»Onhan niitä kahvia, vaan kun se Ihalainen meni tulitikkuja hakemaan, niin ei ole koko talossa yhtään tikkua millä tulta raapaista!» valitti Anna Liisa. Kenonen ilkamoi:
»Kyllä saat Ihalaisen tikkua odottaa! Se poika ei tulisi vaikka eläisikin… Rentonaan huusivat Vatasen kanssa vastaan tullessa, että he ottavat Ameriikassa nuoret akat…»
»Sanoiko se Ihalainenkin niin?» keskeytti Anna Liisa ja jäi sanattomaksi, kun Kenonen vahvisti puheensa.
Silloin syntyi äänettömyys. Anna Liisalle paljastui Antin kataluus. Hän vihastui koko mokomalle miehelle. Ynseänä sanoi hän:
»Mokomakin vielä kehuu … potaattinokka!»