* * * * *
Illalla palasi Kenonen kirkonkylästä. Hän oli vuokrannut Puniinin talon ja toi kymmenen rahtilaista vetämään pois tavaroita. Mutta kun oli syksyinen aika ja yö pimeä, lykkäytyi lähtö huomis-aamuun ja rahtilaiset jäivät yöksi taloon.
Nyt alkoi Kenonen harjoittaa isäntävaltaa, joka hänelle kuului. Mutta sitä ennen hän valmisti lahjansa Anna Liisalle. Lupauksensa mukaan oli hän ostanut Haarasen kaupasta pitsiä, kannatti pöydän vielä sisälle, istahti sille räätäli-asentoon ja sanoi Anna Liisalle:
»Tuoppas nyt tänne puhdas paitasi, niin Kenonen ompelee itse pitsin sen helmaan.»
»Mitä tuota nyt vanhalle ihmiselle!» ujosteli Anna Liisa, mutta rahtilaiset alkoivat kehottaa:
»Tuo vain paita Kenoselle ja anna Kenosen ommella pitsiä!»
Anna Liisa totteli. Kenonen istui jalat ristissä allaan ja alotti työnsä. Joku rahtilaisista huomautti:
»No ei sitä joka talon leivinpöydällä tuommoinen tavara istu!»
»Ei istu!» ylpeili Kenonen.
»No ei! Ei ole Liperissäkään ennen pidetty pöydällä muuta kuin leipää, Jumalan sanaa ja huttuvatia!» pisti taas joku rahtilainen. Kenonen pujotti rihmaa neulan silmään ja kehasi: