»Ei ole ennen istunut, vaan nyt istuu, kun Tahvo Kenonen kerran Liperiin joutui. Pane, Anna Liisa, rahtilaisille kahvi porisemaan, ja pane kahvia ja sikuria pannuun niin että sitä pitää olla yhtenä puurona!»
Liperin rahtilaiset kuten muutkin liperiläiset ovat yleensä tunnetut viisaudestaan. He eivät kehu ketään muutoin kuin tämän omalla kustannuksella. Nyt alkoi Kenosen kehuminen ja koko tämän omituisen avioliiton kuvaaminen. Rahtilaiset istuivat mikä missäkin, iskivät toisilleen silmää ja puhelivat hyvin vakavina. Yksi sanoi:
»Jo taitaa Kenonen jäädä tähän Antti Ihalaiselle kotivävyksi, kun jo pitsiä ompelee paidan helmaan.»
»Isännäksi jää Kenonen tähän taloon… Tämä on nyt Tahvo Kenosen talo, vaikka häneen itse pääkehno tulisi vastaan sanomaan», kerskui pöydällä ompeleva räätäli.
»Vai isännäksi!»
»Isännäksi!»
»Onhan tässä talossa Kenoselle valmis hotu ja tie avattu, menipä hän halkometsään tahi vaikka minne. Sillä se Ihalainen oli mies työssä ja kaikessa rustauksessa», kuului taas selitys rahtilaisten joukosta. Toinen rahtilainen vilkaisi Kenoseen ja vahvistaa julisti muristen:
»Ooo-on!… Valmishan tässä on kulku Kenoselle.»
»Valmis on kulku!» murisi joku, ja eräs jurautti syläistessään:
»Vaaa-almis!… Kun vain tämä Kenonen ompelee pitsiä Anna Liisan paidan helmaan.»