»Ihalainen!»
Antti istahti äänettömänä ja istui puhumatta pitkän ajan. Hyvärinen sanoi lopulta:
»Siinähän se on Ihalainen!»
Ihalainen ei vastannut. Hän luuli, että oli jo saapunut sana putkassa olosta. Enimmin kuitenkin painoi se Vatasen naimisasia.
Kauvan mietittyään alkoi hän puhdistautua. Hän kysyi:
»Ei ole tainnut se Vatasen Jussi vielä palata Joilta? Ei ole tainnut teillä poiketa?»
Ei kukaan vastannut. Anttia painoi kuin suuri kivi. Hän yritti taas, sanoen:
»Se kun näet häivytti minut itsestään, raato, siellä Joilla, että minä en sitä löytänyt, vaikka poliisin kanssa etsin monta päivää.»
»Panisit Anna Kaisa lehmien veden kiehumaan!» lausui emäntä pitkän ajan kuluttua tyttärelleen. Ei kukaan näyttänyt kuuntelevan Antin puhetta, vaikka viimeinen tiedonanto jo alkoi vähän lepyttää väkeä. Antin tuli yhä vaikeampi olla. Taas hän yritti puhdistautua, sanoen: »Mutta tottapa sillä Vatasella olivat omat asiansa, kun se minut eksytti itsestään… Vasta eilen aamulla sain siitä kuulla…»
Talon väen uteliaisuus heräsi, mutta ei vielä kukaan hänelle puhunut.
Hyvärinen vain sanoi emännälle: