Mutta Antti itse ajoi etumaisena, murjotti ääneti, kantoi vihaansa ja joskus suutuksissaan riuhtasi hevostaan ohjaksista äyhkäisten sille:
»Kuuletko sinä, senkin koni!»
Vihaansa hauteessaan hän yhä vain sydämistyi. Erään mäen päälle tultaessa hän jo karjasi kaikella voimallaan:
»Häh!»
Korpi vain kaikui ja Kanasen Maija Liisa siunasi:
»Hyvä isä siunatkoon sentään!»
Antin kärrit hyppäsivät kohona, kun ruuna pyyhälsi ruumisarkkupetäjän sivuitse. Siinä Antti taas karjasi Tohmajärven vallesmannin voimaa tapaillen:
»Hä-häh!»
»Suolensako se nyt ihan halkaisee kiljuessaan!» siunaili Maija Liisa, ja hätäytynyt Anna Liisa vihotteli lehmille:
»Senkin kantturat! Ette siinä kestäneet omassa läävässänne!… Tuosta saat patukkaa, sinäkin märä! Kolmevuotias hieho, etkä jo ikään poiji!… Menetkö siitä!»