»Elä puhu Heikki Pirhonen niin, jotta Tahvo ei ole aikonutkaan! Ei, Heikki! On se Tahvo aikonut ja on sitä Kenostakin aijottu, mutta Kenonen on vieläkin Kenonen!» kiivastui Tahvo. Ja Pirhonen kummasteli:
»Vai on se Tahvokin ennen nuorempana niin kuin aikoillut! Sielläkö sitä kotipuolella tuli aijotuksi?»
»Siellä.»
»Vai siellä!»
»Siellä aikoi Kenonen, siellä. Sitähän minä ajattelin Matikaisen Anna
Liisaa, joka nyt on sen Antti Ihalaisen akkana», selitti Tahvo.
»Vai sitä se Tahvo.»
»Sitä… Tunnethan sinä sen Matikaisen entisen tytön?»
»Eikö tuota tuntisi, jos sattuisi… Onko se sekin niitä liperiläisiä?»
»On se… Mutta ei se ole Antti Matikaisen, sen veljensä tyttöjä, vaan sen Akkalan ukko Matikaisen tyttö se on», selitti Tahvo.
»Soo! Sitähän minäkin jo arvelin, että ei suinkaan se vain sen veljensä tyttöjä ole», myönsi Pirhonen, ja Kenonen kysyi äkkiä: