Sauna oli taas höyryä täynnä. Sen seassa riemuitsi Ihalainen:
»Tuntuvat jo luut rupeavan vetreytymään. Auttaa se tämä kylpy maamiestä!»
»Aa-uttaahan tämä!» vastasi Jussi.
He olivat kylvyn sulouden miltei loppuun kylpeneet. Nyt istuivat he rinnatusten lauteiden peräpenkillä kumarassa, kuin kaksi kylvyn jumalaa olisi istunut valtaistuimellansa. Iho oli paistunut punaiseksi ja nenän päästä norui vesipisaroita lattialle. Kuului hiljaista suloista huokausta:
»Huuu!… Hu-huu!… Hu-huuu!»
Siinä istuivat he ja huokuivat yhtä aikaa kuin olisivat olleet siihen opetetut parihevoset. Jussi Vatanen arveli silloin:
»Konsti on osata elää oikein, mutta vielä suurempi konsti on oikein kylpeä, niin jotta tuo syntinen lihakin saapi jotakin nauttia tässä ajallisessa elämässä…»
»Se ukko Simos-vainajahan se osasi kylpeä niin, jotta muu talon väki kun katsoi vain sitä, niin joulukahvitta olisivat olleet», muisteli Antti. Nyt oli heillä enää viimeinen nautinto jälellä. Jussi kysyi:
»Joko pannaan tupakaksi?»
»Jo.»