»Onkin tässä jo housut pesun tarpeessa, sillä kun ei sitä omituista akkaa ollut, niin ei sitä tuota vierastakaan ilkeä tässä joka viikko pitää pesemässä, ja sille palkkoja maksaa.»
Hän veti housuja jalkaansa ja kehui:
»Vaan kunhan se Hyvärisen tyttö tähän vartonaiseksi talon akaksi tulee, niin sen pitää lähteä lian housuistakin, kun se hyvän lipeän keittää ja omin käsin pesee ja huuhtoo. Pätii ne housut silloin jalkaansa vetää!»
»Pätii!» murahti Antti. He olivat jo pukeutuneet ja lähtivät tupaan.
NELJÄS LUKU
Seuraavana aamuna valmistautuivat he jo varhain lähtemään kihlojen ostoon. Antti kyllä vähän valitteli, kun ei tullut Anna Liisalle annetuksi tietoa, mutta sitten lohduttausi sillä, että mikäpä toisella oli siellä hätänä. Saisihan hän sen sitten tultuakin tietää.
Mutta siinä lähtöä tehdessä kaivoi Jussi piilosta pullon, jossa hilkkui veden näköistä. Kun hän hilkutteli sitä, näki Antti, mitä pullossa oli. Mutta saatuansa Niirasen asiassa maksaa kovat sovinnaiset olivat he luvanneet keskenään, etteivät enää koskaan viljelisi väkeviä juomia. Eikä kumpikaan tahtonut nyt sitä lupausta ensimäisenä rikkoa.
Mutta kun pullo oli kotvasen pöydällä ollut ja he sitä salavihkaa katselleet, alkoivat he sitä jo ajatuksissaan kierrellä ja ikäänkuin houkutella toinen toistaan rikkomaan lupauksensa… He miettivät miten alkaa, jottei toinen vain huomaisi. Jussi hilkutteli taas pulloa, ikäänkuin tarkastellen, mihin sen viinan siitä panisi. Silloin kysyi jo Antti:
»Vieläkö siinä on?»
»Vielä.»