»Iidaksihan ne tätä papin mukaan haukkuvat, vaikka olisihan se näin mökkiläisen akan nimeksi välttänyt vaikka paljas Maija tahi vaikka Suso», mukasi Varis. Kenonen hääräili ja käski silloin Iidaa:
»Paneppas Variksen akka siellä lieteen tulta, jolla saa tässä rässirautaa varistaa ja rässätä housut ja paltot sileiksi kuin peilin! Käy hakemassa kuivia risuja, jotta syttyy välemmin!»
Iida totteli. Itse Kenonen alkoi pyyhkiä pöydältä pois Variksen äsken hakattuja, kuivamaan levitettyjä tupakoita ja komensi kiihkoissaan:
»Vie pois, Varis, ne tupakan törkysi pöydältä, että pääsee siinä housuja paikkaamaan ja silittämään!»
Hetken kuluttua sujautteli hän silitysraudalla housujansa, puhdisteli ne enimmistä tahroista, pukeutui ja lähti hylättyä Anna Liisaa kosimaan.
VIIDES LUKU
Oli siitä mennyt se päivä loppuun ja tullut yö. Se yökin oli mennyt menojansa, ei aivan kokonaan, mutta jo aamupuolelleen.
Silloin heräsi Ihalainen ensiksi ja alkoi puolittain tajuttomana kopeloida tupakkakompeitaan pään-alusensa alta. Mutta tätäpä ei löytynytkään. Se tuntui pakenevan. Hän nousi polvilleen ja alkoi kömpiä ja etsiä pimeässä, taputellen kämmenellään lattialle levitettyjä olkia. Ihmetteli hän myöskin, mitenkä hän ei pudonnut sängystä.
Siinä taputellessa sattui kämmenen alle jotain pehmeämpää ja Antti jo luuli löytäneensä pieluksen, kun se älähtikin ja sanoi unen sekaisella Jussi Vatasen äänellä:
»Kuka horna se kasvoille taputtaa!»