Nyt meni Antti sekaisin. Hän ei hoksannut miten asiat oikeastaan olivat, vaan kysyi pöhlönä:
»Vatanenko se on?»
Vatanen kuorsasi kerran ja käänsi kylkeään. Antti alkoi taas kopeloida, mutta mitään ei löytynyt. Tuntui vain kivistävän päätä. Hän istahti polvet pystyssä ja ajatteli kuin unissaan eläjä, mitä tämä pimeys merkitsi.
Vasta kotvan istuttuaan tuli hän myöskin ajatelleeksi, missä hän nyt oikeastaan olikaan. Pitkällisten ponnistusten jälkeen hän sai sen verran selville, että heidän pitäisi olla Joilla. Mutta olivatko he siellä ja missä siellä, sitä ei hän käsittänyt.
Hän ryhtyi taas kopeloimaan pimeässä ja haparoi Vatasen käsiinsä, alkoi tätä nykiä ja herätteli:
»Vatanen!… Nukutko sinä, Vatanen?»
Vatanen ärähti ja käänsi kuvettaan. Antin päätä alkoi pahemmin pakottaa. Kauvan istuttuaan hän nukahti istualleen… Ja nyt hänen rasittuneet ajatuksensa loihtivat hänen uniinsa rosvoseikkailun, samanlaisen kuin oli kerran Mäki-Olkkoselle tapahtunut. Öisellä metsätiellä hän piti rosvoa kiinni, tukki sen suuta ja koetti itse olla ääneti, että ei vain kukaan rikoskumppani kuulisi ja osaisi tulla rosvon avuksi. Tämän rosvojutun oli hänelle kertonut Vatanen tällä samalla kaupunkiin tulomatkalla ja nyt näki Vatanen itsekin siitä unta.
Ja juuri sillä hetkellä sattui Antti heräämään pelottavaan uneensa ja kahmasi pimeässä Vatasen kasvoja. Siitä heräsi Vatanen ja nyt luuli kumpikin joutuneensa rosvojen käsiin; oitis tarrasivat he toinen toisiinsa kiinni, aivan niinkuin Olkkosen rosvojutussa kerrotaan tapahtuneen, ja niin alkoi paini pilkkosen pimeässä.
No oteltiin siinä. Ei kumpikaan uskaltanut huutaa tuntemattomassa pimeydessä, koettihan vain tukkia ahdistajansa suuta. Olet kahisivat permannolla ja kuului vihaista puhkumista, kun miehet kieriksivät mitä ankarinta sylipainia sysimustassa yössä.
Viimein uupuivat molemmat painiin, mutta vastustajaa ei uskaltanut kumpikaan hellittää. Ja niin viruivat he nyt tuntikauden toisiansa tuimasti pidellen. Luut ihan ruskivat puristuksesta. Oli siinä odottamista, että päivä valkenisi ja apu tulisi. Jo tahtoivat kädet raueta. Viimeinen hätä oli käsissä.