Silloin vasta Anna Liisa hoksasi tulitikkuasian ja siunasi:
»Herra siunatkoon! Kun uneutin ne tulitikut ihan kokonaan!»
Maija Liisa pyyhki nyt pankkoa, jotta poro pölisi ja Anna Liisa aivan hätäytyi eikä tiennyt mitä sanoa. Hätäpäissään hän jo lykkäsi syyn Antin niskoille, sanoen:
»Semmoista se on, kun lähetät tolkuttoman miehen asialle: saat itse mennä perästä, eikä sittenkään tule tolkkua… No, mikä veikin muistin.»
Mutta Maija Liisa ei ääntänytkään. Ilmassa oli ukkosta. Anna Liisa unohti surunsakin ja yritti jo sovitella, ehdotti:
»Söisit nyt vaikka paljaaltaan kahvin papuja ja haukkaisit sokeria päälle!»
Mutta ei. Ei suostunut Maija Liisa. Ähisi vain ja oli vihoissaan.
Viimein tiuskasi:
»Ei tässä tämmöisessä tupa röttelössä asuakaan tarkene lämmittämättä!
Kun on kuin harakan pesä!»
Hän oli aivan oikeassa. Sen huomasi Anna Liisakin. Yritti hän kehrätä, mutta ei se sujunut nyt. Mietti hän keinoa, mutta ei tahtonut löytää. Mutta Maija Liisalla oli suurempi tulen tarvis, sillä hän oli kuolla kahvin janoon. Ja hätä yrittää keksiä keinoja, kiskoa vaikka petäjästä tuohta. Hän ehdotti:
»Onko teillä tahko?»