Olihan se tietysti, ja Maija Liisa järkeili silloin:
»Lähteehän siitä tulta, kun kuiviltaan tahkoaa. Jos koetettaisiin tässä vaikka sitä konstia.»
Tahko tuotiin tupaan, ja nyt emännät sillä tulta kehräämään. Hurisi siinä tahko, kun toinen väänsi kammista ja toinen painoi rautaa päälle.
»Sinkoaahan siitä kipunoita, mutta mihinkäs ne ottaisivat tulta!» riemastui jo Maija Liisa.
Levitettiin lattialle tappuroita ja pidettiin jos mitkä pelit, mutta tulta vain ei saatu.
»Väännä kovemmin!» komensi Maija Liisa ja painoi rautaa tahkoon irvellä ikenin. Mutta eivät vain tappurat leimahtaneet.
Viimein he väsyivät, pyyhkivät hien otsaltaan ja Maija Liisa sanoi:
»Ei se syty.»
He istuivat väsyneinä, epätoivoisina, ja Maija Liisa kysyi vihansekaisena:
»Entäs Ihalainen itse?… Tuliko siitäkään sen parempaa tolkkua?»