Kerran hänen kasvatuslaitoksessaankin oli sellainen opettaja, joka rupesi noitten nuorten holhokkien kesken levittämään vallankumouksellisia aatteita ja siten sai heidät aivan pois suunniltaan. Hänet täytyi eroittaa, siinä ei muu auttanut.
Syynä siihen, että Zenaïda Maslowski katseli näitä asioita niin paljon laajemmalta kannalta kuin muut ja ymmärsi kuinka lapselliset ne ihmiset olivat, jotka luulivat, ettei tarvittu muuta kuin romahdus ja tsaarivallan syrjäytys, niin ihanneolot jo olivat alkaneet, oli tietysti hänen lahjakkuutensa, mutta myöskin hänen syntyperänsä, kasvatuksensa ja ihmistuntemuksensa ansio. Hän ei ollut elänyt pienessä rajoitetussa piirissä ja nähnyt vain yhdenlaisia ihmisiä, vaan hän tunsi kaikki yhteiskuntaluokat ja niissä liikkuvat mielipiteet – aina hovipiireistä rantajätkiin asti.
Zenaïda Maslowski on nimittäin kotoisin Venäjän ylhäisimmistä piireistä ja nautti nuorena tyttönä niitä etuja, joita vanhempien korkea asema, varallisuus ja synnynnäiset edut tarjosivat. Mutta hänen isänsä vakava maailmankatsantokanta ja uudistuvat kehoitukset tyttärilleen antautua joko opintojen harjoittamiseen tai yhteiskunnalliseen työhön vaikutti, että hän jo seitsemäntoista vuotiaana rupesi ottamaan selkoa niistä kasvatuslaitoksista ja hyväntekeväisyysseuroista, joita Pietarissa oli ja antoi kirjoituttaa itsensä jäseneksi niihin.
Jo silloin mahtoi hänellä olla hyvin kehittynyt pedagoginen aisti, sillä hän huomasi piankin tässä hyväntekeväisyys-järjestelmässä olevan varsin paljon nurinkurisuutta, ulkokultaisuutta ja todellisen ytimen puutetta. Hyväntekeväisyysrouvat, jotka tuon tuostakin kävivät näitä laitoksia katsomassa, eivät ymmärtäneet kasvatuksesta eikä työläisluokan tarpeista niin mitään. Tyytyivät vain siihen, että laitoksien johtajattaret olivat hyvin nöyrät ja alamaiset, ja siksi he aina valitsivat näihin toimiin sivistymättömiä ja epäitsenäisiä naisia.
Jonkinmoista ulkonaista järjestystä kyllä harjoitettiin, mutta itse teossa holhokit eivät oppineet niissä yhtään mitään muuta kuin viekastelemaan ja vetelehtimään. Ja siksi niiden tilastotietokin tiesi kertoa, että he miltei järjestänsä laitoksen jätettyään joutuivat perikatoon.
Zenaïda Maslowski rupesi ahkerasti miettimään syytä tähän, hän matkusti ulkomaillekin katsomaan sikäläisiä kasvatuslaitoksia, vertaili niitä venäläisiin ja teki johtopäätöksiä.
Kerran hän valmisti muutamalle kurjalle lapselle kesäoleskelua maalla ja vuokrasi heille pienen tuvan terveellisessä seudussa tällä puolen rajaa. Useimmat lapsista olivat niin heikkoja ja kurjia, niin täynnä vammoja, että lääkäri jo aikoja sitten oli tuominnut heidät kuolemaan. Mutta tämä ainoa kesä terveellisessä ympäristössä ja siihen liittyvä hyvä hoito, vaikutti suuren muutoksen. Useimmat palasivat koteihinsa aivan uusiintuneina, monta kiloa painavampina, punaposkisina ja reippaina.
Mutta kun he sitten taas joutuivat entisiin surkeisiin koteihinsa, menettivät he vähitellen kaiken mitä olivat voittaneet. Eikä siinä kyllin. He kun olivat tottuneet puhtauteen, järjestykseen ja sivistyneeseen seuraan, kärsivät nyt moninverroin siitä kaikesta mikä heitä ympäröi. Rumat, rivot puheet, joita eivät ennen olleet huomanneetkaan, loukkasivat nyt heidän korviaan, lika ja syöpäläiset vaivasivat heitä nyt aivan toisella tavalla kuin ennen. He kävivät puhumassa kaikesta tästä uudelle ystävälleen, rva Maslowskille, ja silloin hänessä kypsyi ajatus perustaa oma seisova kasvatuslaitos, joka sai nimekseen
»Olga asyyli».
Aluksi hänellä oli siellä vain pari-kolmekymmentä tyttöä ja varsin pieni asunto. Oli sellainen tilanpuute, että iltasin aina täytyi nostaa kaikki pöydät ulos käytävään, jotta saataisiin sijaa kaikille pikku vuoteille. Aineellisesti oli koti myöskin hyvin ahtaissa olosuhteissa, ja monta kertaa ei ollut tietoa siitä, mistä saataisiin ruuan apua seuraavaksi päiväksi.