— Ka Seppälän vaimohan se.
— Eikä mies virkkanut siitä mitään ennenkuin iltapäivällä, lisäsi siihen Pekka.
— Jo se syömätiellä sentään sanoi, että pitäisi tästä lähteä katsomaan vieläkö se akka on hengissä, kun oli niin kipeänä lähtiessä…
— No onko hän nyt sitten kotona? kysyi Aili.
— On. Tietysti lähetin hänet paikalla kun kuulin vaimon sairaudesta.
— Mikä sitä sitten vaivaa? Ja pitäisikö hakea tohtoria?
— Sanoi koko ruumista polttavan eikä maittavan minkään, ei kahvinkaan… Mutta ei huolivan tohtorista, eikä suvaitsevan siitä puhuttavankaan. Ja mitähän tuo tohtori: jos on kuollakseen, niin kuolee.
Aili tunsi poskipäittensä kylmenevän.
— Ei sitä niin saa ajatella! Kyllä rohdot auttavat. Minä koetan mennä kipeän luo, ehkä voisin edes jotakin tehdä.
Tämän sanottuaan läksi Aili sisään. Emma rouva ymmärsi valmistaa lääkkeitä kaikkia Kaarilan alueella ilmaantuvia tauteja varten. Sekoitukseen kuului aina samoja aineita, ainoastaan niiden määrä vaihteli. Juuri kun Ailin erään palvelijattaren kanssa piti lähteä niitä viemään, ilmoitti Pekka tahtovansa mennä häntä saattamaan, sentään sillä ehdolla, että saunassa säästettäisiin löylyä kunnes hän tulisi takaisin.