— Jaa, se on fiksua…!
Eero oli jäänyt oven ääreen, huolimattomasti nojaten pieleen. Aili oli joutunut hänen viereensä. Äkkiä seisoi neiti Mantere heidän edessään.
— No, ensi kertaako tämä pikku neiti todellakin on Helsingissä?
— Niin…!
— Eero! — hän lausui sanansa veitikkamaisella hymyllä: — en sitä ikinä anna sinulle anteeksi, ettet ruvennut parikseni tarantellaan! Se on niin ilkeä se, se herra…! Kaikki sanovat, että sinä sen olisit tanssinut niin erinomaisesti.
— Hän tekee sen yhtä hyvin, vastasi Eero, — tiedäthän että minulla on luvut ja ulkomaanmatka ja…
— Muita tekosyitä…! Ei tiedätkö, minä sen sinulle vielä kostan…!
Hän katosi nauraen muiden tyttöjen joukkoon. Maija tarttui Ailin käsivarteen ja vei hänet ruokasaliin, jossa teekeittiö jo höyrysi. Eero seurasi heitä.
— Jää sinä vain sinne, sinua ei yhtään tarvita täällä, sanoi Maija ärtyisänä ja sulki ovet hänen edestään.
— Salli minun toki syödä, sillä — suo anteeksi — olen hyvin nälissäni!