Tohtori, Lyydi rouva, Eero ja Maija istuutuivat kaikki hänen ympärilleen. Ja hän kertoi. Sitten avattiin kopat ja leivokset levitettiin pöydälle.
— Voi voi sitä Emmaa, päivitteli Lyydi, — kyllä hän osaa laittaa!
— Äiti käski sentään sanoa, ettei leipominen oikein onnistunut…
— Älähän nyt, kun kaikki on niin erinomaista!
Aili nukkui Maijan pienessä huoneessa kyökin takana. Se oli oikea koulutytön huone: pöydällä sinisellä paperilla päällystettyjä kirjoja, seinällä lukujärjestys, kartiiniin pistettyinä kuivuneita kukkakimppuja ja kotiljonkirusetteja. Riisuutuessaan Ailin vieläkin piti kertoa Kaarilasta ja sitten kertoi vuorostaan Maija. Hän soimasi Eeroa. Eero oli käynyt ylpeäksi ja itserakkaaksi. Ei hän ollut ensinkään sellainen kuin kesällä Kaarilassa. Mutta se oli tyttöjen syy, varsinkin neiti Manteren. Ja kyllä ne "hyväntekeväiset tarkoitukset" Eerolle olivat hyvin turmiolliset. Eihän hän muuta ehtinyt kuin esiintyä kuvaelmissa ja johtaa franseesseja.
— Muuten, jatkoi Maija, kun molemmat tytöt jo olivat sängyissään ja valkea oli sammutettu: — voin sinulle uskoa — mutta muista ettet siitä kerro muille, — että viime kesänä vähän ikäänkuin olin hassahtunut tuohon Eeroon. Oikein se on hullua, kun nyt sitä ajattelen. Mutta olinhan sellainen lapsi… Nyt, kun joka päivä painiskelemme poikien kanssa, ei sellainen tietysti voi tulla kysymykseenkään. En heistä piittaa mitään!
Maijan nukuttua valvoi Aili pitkän aikaa.
Minäkö, ajatteli hän, — sitten olen hänet saanut, Eeron, josta kaikki pitävät? Kuinka se on mahdollista, kuinka hän minua saattaa rakastaa?
Lumisateen läpi katseli hän seuraavana päivänä pääkaupunkia. Yöllä oli tullut niin paljon lunta, että maa oli valkeanaan. Ajuritkin olivat ottaneet reet ja kulkuset, vaikka katukivi vielä tuntui. Mutta lunta tuli lakkaamatta, suurina hiutaleina. Katupojat liukuivat reuhaten alas käytäviä, siellä täällä oltiin lumisotasilla ja joku pieni palleroinen, jota palvelustyttö veti kelkassa, piti suutaan auki antaakseen lumihiutaleiden langeta kielelle. Aili oli kyllä kuvitellut pääkaupungin vaikuttavan suurenmoisemmalta, mutta hauska oli kaikissa tapauksissa Eeron rinnalla astella katuja, pysähtyä ikkunoihin ja tervehtiä tuttavia, joille Eeron yhtämittaa piti nostaa lakkiaan.
Päivälliseksi kokoontuivat kaikki kotiin: tohtori, pojat ja Maija tulivat koulusta, Lyydi rouva ompeluseurasta. Jokaisella oli silloin kertomista, ainoastaan telefoonin soitto katkaisi tuontuostakin iloisen puhelun. Syötyään pani tohtori levolle, Lyydi rouva neuvotteli ompelijattaren kanssa uudesta puvustaan, pojat sahasivat kamarissaan joululahjoja. Maija ei ihmeenkään vuoksi heittänyt Eeroa ja Ailia kahden, he istuivat Lyydi rouvan pienessä huoneessa salin takana.