— Soh, soh Matti! Terve!
Lasit kilahtivat, ilo yleni ylenemistään. Mieliala saavutti vihdoin sellaisen nousun, että Ailille keskellä öistä esplanaadia annettiin — masurkkaharjoitus.
Hän oli tuskin ehtinyt nukkua, kun hän heräsi johonkin suloiseen tunteeseen. Hän ei aluksi tietänyt, oliko se unta vai kuuluiko se todellisuuteen: hänen ympärillään laulettiin. Samassa sävähti Maija unestaan, ryntäsi puolihorroksissa ikkunaan ja työnsi uudinta syrjään.
— Serenaadi, serenaadi! huusi hän. — Pihassa lauletaan.
Aili nousi istumaan. Hänen sydämensä löi kuuluvasti.
— Se on sinulle, jatkoi Maija. — Laita toki tulta ikkunaan!
— Mutta jollei se olekaan meille…! En minä uskalla.
Molemmat tytöt seisoivat yöllisissä puvuissaan keskellä lattiaa, iloiten ja epäillen, tarkoittiko laulu todellakin heitä.
— Se on meille, se on meille! riemuitsi Aili äkkiä.
Hän oli tuntenut Eeron äänen.