Valborg läksi huoneesta ja paiskasi oven kiinni jälkeensä. Maalta tulleet tyttäret koettivat johtaa keskustelua kysymykseen, jonka vuoksi oltiin koolla, mutta äiti ei hellittänyt. Häntä oli syytetty siitä, että hän olisi naittanut tyttärensä epäedullisesti. Hän tahtoi vielä puhua nuorimmasta tyttärestään.
— Sinä Alme — ajaai kuinka sinä olit kaunis ja kaunishan sinä olet vieläkin! Sinä olisit saanut vaikkapa jonkun lyseon maistereista. Mutta hyvänäpä tämä Lundinkin sinut pitää. Kuin posliininukke sinä olet ja karamellia vain syöt. Vanhalle mammalle hän kyllä ei ole antanut yhtä nappia, ei yhtä kahvipapua, vaikka seisoo Frilanderin tiskin takana ja kyllä olisi voinut ottaa naulan tai pari, sitä ei kukaan olisi huomannut.
Alme nauroi ja pureskeli karamellejaan.
— Eihän hän kotiinkaan uskalla tuoda mitään, sanoi hän. — Niin, joskus jonkun karamellin.
Sigrid katsahti sisareensa.
— Titti muistaa taas sen kukallisen karttuunihameen, sanoi Alme punastuen, — mutta Kalle osti sen, hän osti sen…
Liina ja Sanny ilmestyivät nyt keittiöstä johtavalle ovelle. He tulivat onnellisina ja hymyillen kuin muista maailmoista. Ei mutta, kuinka Liina olikin nuortunut! Midan täytyi lyödä kädet yhteen, hän ei ensi hetkessä ollut sitä huomannutkaan, Liinahan oli kuin kaksikymmenvuotias tyttö. Sannyn lapsi oli saanut ylleen ihkasen uuden heleänsinisen koltun. Liina laski lapsen isoäidin vuoteeseen, keskelle harmaita peitteitä, kuin kukkasen maantien hiekkaan. Äskeinen kirkas hymy tuli taasen vanhoille kasvoille.
— Ajaai Sanny, kuinka se on kaunis! Siitä tulee kaunis tyttö, se pitää naittaa oikein hienolle miehelle!
Näytti tulevan levähdys siihen kiihotuksen mielialaan, mikä oli vallinnut huoneessa. Vanha äiti ja hänen nuorin tyttärensä hymyilivät äitien hymyä, tuota hymyä, josta ihmissukukunta elää, ja jokelsivat karkeilla äänillään lapselle. Ruoanhajukin vaikutti virkistävästi. Liina nosti pöydän mamman vuoteen eteen ja kattoi siihen aterian. Siirryttiin puhumaan vuokrien noususta kaupungilla. Kun nyt mammallekin, niin vanhalle vuokralaiselle, oli rouva Kamberg kehdannut ylentää kaksi markkaa kuukautta kohti, joten vuokra nyt teki kymmenen markkaa kuukaudelta. Se oli sentään hirveä summa vanhasta liiteristä, jossa rotat pyrkivät syömään kaikki käsistä ja jossa oli niin kylmä, että tahtoi jäätyä. Pojat? — he voivat hyvin, olivat uljaasti tappaneet kanan tänä aamuna, kaikki olivat heitä ihmetelleet. Kunhan vain koulussa olisivat olleet vähän ahkerammat.
— Ei mutta kuinka tuo Liina on nuortunut! sanoi Armida varomattomasti.