— Antakaa minun seppelöidä hänet! huusi Trolla äkkiä. — Minä sanon sen rehellisesti, että olen häneen rakastunut. Olen sanonut sen hänelle itselleenkin…
Kukaan ei rientänyt pienen Trollan avuksi. Hänen kuivat, tuhkankarvaiset hiuksensa tuntuivat räiskyvän hänen ympärillään. Margareta nosti hetkeksi siniset silmänsä, jotka olivat iloiset kuin ruiskukat ja sanoi, samassa kätkien katseensa:
— Ajatelkaa, minulle hän kerran sanoi, että tahtoisi nähdä minut kehdon ääressä hyräillen. Se olisi muka niin kaunis kuva — ajatelkaa!
— No mutta sitten hän pitää eniten sinusta! huudahti Trolla uhrautuvasti. — Eikö se ole selvää? Mies ihailee aina eniten sitä naista, jonka hän voi kuvitella äidiksi, se käy selville kaikista rakkausromaaneista, mitä minä ikinä olen lukenut. Minulle hän on sanonut aivan toisenlaisia asioita. Minulle hän on sanonut, että olen mahdoton, ettei minun koskaan pidä mennä naimisiin, että olen ilkeä, että hän tahtoisi purra poikki kieleni, kun puhun niin paljon. Eikö tämä nyt ole onnetonta rakkautta? Minä rakastan häntä, kuinka mielelläni läskisinkin seppeleen hänen päähänsä. Olin jo ajatellut kaikki valmiiksi: olisin pyytänyt häntä hiukan taivuttamaan päätään, olisin painanut seppeleen sillä lailla, että hänen itsepintainen kiharansa, jonka me kaikki niin hyvin tunnemme, olisi jäänyt otsalle. Mutta enhän minä voi tulla kysymykseen, kun hän Margaretalle on sanonut sillä tavalla. Minusta se on korkeinta.
— Rauhoitu, sanoi Beata. — Minulle hän on sanonut jokseenkin samaa: että muistutan madonnaa bysanttilaisessa kirkossa.
Fricca naurahti.
— Mutta onko se samaa!
Neidot vaikenivat. Tuntui käyneen yhä epäselvemmäksi, kuka seppelöisi päivän sankarin.
— No mutta Margareta tai Beata, jompikumpi heistä! huudahti Trolla käytännöllisenä. — Heitetäänkö arpaa?
— Fi donc! sanoi Fricca, ja hänen sievän nenänsä ympärille nousi muutamia rumentavia ryppyjä, — eihän nyt suurta taiteilijaa voi arvostella niinkuin joitakin perheenisiä. Eihän Harry koskaan mene naimisiin. Hän tarvitsee taiteilijatoveria, ystävätärtä. Minä en koskaan ole ollut häneen rakastunut enkä näe unia kehtolauluista. Minä seppelöitsisin hänet viileästi, ikään kuin kreikkalaisesti, pukeutuisin valkeaan, ottaisin kultanauhan hiuksiini… Minä seppelöin hänet mielelläni, jos te suostutte.