— Älä huoli näin päivällä ja huoneessa.
— Mitä minä hänestä! nauroi Kalle.
Hän avasi oven, pisti päänsä porstuaan ja huusi sinne:
— Kun sammakko pääsee mättäälle, niin se korraa!
Vastaukseksi tuli sanatulva Maijastiinalta. Mutta silloin Kalle jo oli toisissa töissä. Hän puhutteli miestä, jota tahtoi tulemaan sisään ja jonka hän vihdoin väkivallalla sai työnnetyksi ovesta huoneeseen.
— Tämä naapurin poika ei tahdo tulla mitenkään juomaan meidän tyttäremme nimipäiväkahvia, selitti hän.
Ainaa siinä onniteltiin häthätää. Miinakaan ei ollut muistanut, että tänään oli Ainan päivä. Mies istuutui pimeimpään nurkkaan, kertoi tulleensa vain asialle, siksi hän oli niin työvaatteissa. Hän oli kookas ja tuuheatukkainen, kasvot ahavoituneet kuin merimiehellä, nenä suuri ja käyrä, huulet paksut ja suu aina hiukan auki. Juotuaan ensimmäisen kupin tahtoi hän sanoa jäähyväiset.
— Mutta mikä sinulla oli asiana? kysyi Kalle.
— Jaa asiana?
Hän tuumaili ja kävi tulipunaiseksi, sillä hän oli sen unohtanut.