— Ei suinkaan se ollut niin tärkeää.
Ja hän läksi pois.
Mutta kun ovi oli mennyt kiinni, purskahtivat sekä Kalle että Aina hillitsemättömään nauruun ja Taavinkin täytyi hymyillä.
— Aika kelpo mies tuo Antti, sanoi Taavi.
— Niin on, sen otan minä puhemiehekseni, vakuutti Kalle.
— Silloin jää myöskin morsian tuomatta! sai Aina sanotuksi naurultaan.
Hänen kalpeille poskilleen oli valunut punaa ja koko hänen olentonsa hymyili veitikkamaisuutta.
— Vai niin, killisilmä, sanoi Kalle ja nipisti sisartaan käsivarresta.
Samassa hän juoksi ovelle, sillä Antti näkyi palaavan takaisin.
— No joko muistit?