Äidin herkut tulivat pöytään, pieni puujumala seisoi seinää vasten ja irvisteli ja Aarne söi ja kehui ja kehui ja söi. Äiti iloitsi hänestä ja kiitteli Jumalaa siitä, että hän oli kotona.
— Paroni on pahasti sairaana, kertoi hän.
Aarne lakkasi syömästä ja lensi punaiseksi.
— Ovatko nämä herkut kartanosta? sanoi hän.
— Älä nyt, hyvä lapsi, riensi äiti sovittamaan. — Kuulehan nyt ensin…
— Tiedättehän, etten minä tahdo mitään kartanosta.
— Mutta paroni on tänä jouluna jaellut kaikille köyhille, ei yksin meille.
— Jaelkoon. Muiden sopii ottaa vastaan — ei meidän.
— Se on sellaista, että kuolevaa — kuolevaa pitää kohdella toisella tavalla kuin elävää.
Äiti itki. Poika vaikeni.