Poika pusersi kätensä nyrkiksi ja painoi huulensa sormusta vasten. Hän katseli kuolevan kasvoja viiltävässä tuskassa. Hän luki niistä, että isä ymmärsi hänet ja hyväksyi hänen ylpeytensä. Kuolevan kasvot hymyilivät. Niihin painui rauha. Äkkiä alkoivat äsken niin selkeät silmäterät mennä sekaisin. Poika iski hampaat nyrkkiinsä, ettei parkaisisi, ja jätti hoippuen huoneen.
Ulkona sarasti jouluaamu.