Äiti ompeli kiihkeästi painuneena syvälle työhönsä.
— Mitäs minä sitten.
— Kuinka niin. Onhan tämä tärkeä asia.
— Teet tietysti niinkuin sinulle on hyvä.
— Mutta emmekö neuvottele. Olemmehan aina…
— Mitäs me enää. Näenhän minä, että sinun tekee mieli.
— Minusta tuntuu, että se olisi hyödyllistä tulevaisuudelleni. Tietysti minun tulee teitä ikävä, mutta täytyyhän meidän kumminkin olla erossa minun lukujeni aikana ja…
— Älä puhu. Sinun ei tule äitiäsi ikävä.
— Mutta äiti!
Kalseus, jommoista ei poika koskaan ollut tuntenut asettui kuin huuru hänen sydämensä ympäri.