— Minä en lähde, koska te itkette, se on selvää se, sanoi hän sydämettömästi.
— Sinä lähdet, koska sinun tekee mielesi. Se on selvää se.
— Olisiko sitten väärin, jos minun tekisi mieli. Ansaitsisinhan hiukan rahaa, luuletteko että on hauskaa antaa äitinsä kärsiä puutetta…
— Ole vaiti, ole vaiti…
— En ole. Se ei käy laatuun. Nyt on minun vuoroni antaa teille. Pelkään velkoja. Minun täytyy ansaita.
Äiti nosti äkkiä päänsä ja työnsi käsityön syrjään.
— Sinä et lähde sentähden että tahdot ansaita ja lieventää äitisi puutetta, vaan sentähden, että sinun tekee mieli pois kotoa, sinä tahdot nuorten seuraan, sinä…
Outo tulisuus oli äidin äänessä ja hän purskahti itkuun.
Sigurd laski takaapäin kätensä hänen olkapäilleen eikä neuvottomuudessaan osannut sanoa mitään. Äiti tarttui hänen käsiinsä ja vei ne huulilleen.
— Pidätkö sinä sitten vielä hiukkasen äidistäsi?