Tyyni istui Lennartin huoneistossa, johon hänellä oli avain, ommellen ja odotellen, kun Lennart tuli kotiin mustana ja ovia paiskellen.
— Poikkesin vain ottamaan päällystakkia, koska tuntuu kylmältä, sanoi hän. — Eräs tuttava odottaa minua.
— Kuka tuttava? sanoi Tyyni koettaen lyödä leikkiä. Lennart vaikeni.
— Kuule, sanoi Tyyni ja painoi päätään hänen rintaansa vasten, — älä nyt jöröile, vaan sano minulle kuka se on.
Tumma veri nousi Lennartin kasvoille.
— Sinun ei tarvitse sitä tietää.
Tumma veri nousi Tyyninkin kasvoille.
— Viivytkö kauan? sanoi hän piikki äänessään.
— En tiedä.
— Entä minä — lähdenkö pois?