— Muistatko, Armas, etten minä ole tahtonut tulla tänne, sanoi hän tuskaisesti.
— Muistan, muistan, nauroi Armas. — Minä olen väkisin tuonut sinut.
He pääsivät sisään talon rouvan huomaamatta ja Armas teki Heikille merkin, että he olisivat hiljaa ja yllättäisivät hänet. He tulivat varpaisillaan saliin, jossa tuntui resedaa muistuttava tuoksu ja sohvilla oli punaisia tyynyjä. Tuli paloi uunissa. Armaan yrittäessä ruokasaliin rouva astui kynnyksellä häntä vastaan pieni kukkamaljakko kädessään. Hän paiskautui miehensä kaulaan, että vesi maljakosta vuoti maahan, ja läheni sitten sydämellisesti lankoaan ja puheli kaiken aikaa heleällä äänellä:
— Ja te pääsette tulemaan minun huomaamattani! Ja minä kun olen vartioinut ikkunassa niin että kaikki työni ovat myöhästyneet. Tervetuloa, tervetuloa! Tiesinhän minä, että sinä tuot Heikin mukanasi. Olen niin iloissani. En ymmärrä miten en kuullut. Mutta ajurilla varmaan ei ollut kulkusia… Syömmekö me nyt heti, vai…? Ei, kaikkein ensiksi pitää Heikin päästä huoneeseensa. Vai tahdotteko lämmitellä? On kylmä. Mutta Heikin huoneessa on myöskin tulta.
— No, kaikki on hyvin? kysyi Armas käsivarsi vaimonsa hartioiden ympärillä. — Tuotiinko eilen koulusta vihkoja? Tuossahan ne ovat, lisäsi hän samassa kun he tulivat talon isännän huoneeseen. — Eikö mitään postia?
— Ei mitään, vastasi rouva. — Vierashuoneeseen täytyy täältäpäin mennä
Armaan huoneen läpi, mutta sinne päästään myöskin suoraan portaista.
Mutta mahtaako sinua häiritä, että ikkunat ovat kadulle päin? Me
voisimme vielä pahimmassa tapauksessa muuttaa sen suojan makuuhuoneeksi.
Vierashuone vaikutti nuoren tytön kammiolta. Seinät olivat siniset ja huonekalut valkoiset. Pöydällä oli kukkia. Heikki tunsi että hän tulisi viihtymään täällä ja hän lausuikin sen veljelleen ja Tyyralle. Ruokapöydässä hän tunsi sen taasen ja puhutteli Tyyraa ensimmäisen kerran nimeltä. Kun hän illalla lepäsi vuoteessa viileiden lakanoiden välissä, oli hänen niin hyvä olla, että hän tunsi tulevansa terveeksi. Armas istui hetkisen tuolilla hänen vieressään, avasi sitten terveysikkunan ja toivotti hyvää yötä. Silloin sanoi Heikki:
— Kiitos, että toit minut tänne. Minä paranen nyt.
Hän ei kuitenkaan niin äkkiä parantunut. Heille koitti kaikille kolmelle pitkä taistelun aika. Parantumisen suunta oli kuitenkin selvä.
Heikistä ja Tyyrasta tuli hyvät ystävät. Koulutyönsäkin tähden saattoi Armas vähemmin olla veljensä kanssa. Heikki ja Tyyra laskivat mäkeä ja kävelivät, Tyyra luki Heikille ääneen, Tyyra istui Heikin rinnalla hänen pimeinä hetkinään ja löysi lohdutuksen sanan.