Äiti puhui hermostuneesti ja käänteli oudosti käsityötään.
Niinhän sitä ihminen lapsena päättää, mutta toisin käy myöhemmin elämässä.
— Niin näkyy. Kaikki unohdetaan mitä on ollut.
— Äiti, minä en ymmärrä teitä.
— Enkä minä sinua.
Molemmat vaikenivat.
— Mutta mitä tässä on ymmärtämistä? Minä olen löytänyt tytön, jota rakastan ja joka rakastaa minua. Aiomme mennä naimisiin kuten kaikki muut. Niinhän tekin ja isä aikoinanne olette tehneet.
Poika koski paiseeseen äidin sielussa.
— Isäni ja äitini pakottivat minut naimisiin kun meitä oli kotona liian monta lasta. Minä olin kuudentoista vuoden vanha. En ollut täyttänyt viittäkolmatta, kun isäsi kuoli. Sinä synnyit vasta sitten…
— Antakaa anteeksi, äiti. Älkää itkekö noin.