Äkkiä me molemmat säpsähdimme. Vanha palvelija seisoi edessämme. Hän suuteli emäntänsä kättä ja virkkoi hiljaa:
— Salliiko armollinen rouva minun puhua?
— Puhu, sanoi rouva Krasinski.
— Minulle näytettiin tänä yönä unessa, miksi Evangeline-neidin täytyi kuolla. Minä olin olevinani kirkossa. Oli aamumessu ja permanto täynnä väkeä. Alttarilla polvistui yksi ainoa nainen ja kun minä katselin häntä tarkemmin, oli hän meidän neiti. Ja hänen yllään oli se sama valkoinen ja sininen paita, jossa hän oli silloin kun armollinen herra häntä maalasi, mutta kruunua ei ollut päässä. Kuva oli paikallaan seinässä. Yhtäkkiä oikaisi pyhä neitsyt kätensä ja sanoi: »Evangeline-tyttäreni, tule minun luokseni.» Eikä meidän neiti heti sitä huomannut. Ja vielä toisen kerran kutsui pyhä neitsyt. Kolmannella kerralla neiti nosti päätään ja hänen hiustensa ympäriltä läksivät kultaiset säteet. Ja alttarikehä jakautui kahtia ja päästi hänet menemään ja hän liiteli alttaria ylös ja tuli pyhän neitsyen luo ja Jumalan äiti sulki hänet syliinsä. Ja samassa hetkessä he olivat muuttuneet yhdeksi. Minä vaivuin polvilleni ja itkin ja heräsin itkuun. Mutta nyt olen ymmärtänyt, ettei se voi elää, joka on saanut antaa kasvonsa Jumalan äidille. Herra Jumala kyllä tietää mitä tekee. Ylistetty olkoon hänen nimensä iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Vanhus veti esiin rukousnauhan, joka riippui hänen kaulallaan, ja suuteli ristiinnaulitun kuvaa. Sitten hän ääneti astui yli permannon, jolla kuutamon valovyöt lepäsivät.
Pian toivotimme toisillemme hyvää yötä, rouva Krasinski ja minä.
Muutamia päiviä myöhemmin jätin S:n kaupungin. Työni ei enää luistanut. Minä läksin kuten ihminen lähtee seudulta, jolla on kokenut jotakin kohtalokasta ja jossa hän on saanut haavan sydämeensä.
LIITENTAALIN VANHUKSET
Liitentaalin väki oli monta kymmentä vuotta sitten tullut paikkakunnalle jostakin pohjan puolesta. Niukasti elättäen suurta perhettään oli isäntä ensin hankkinut palstan ja ostanut kauppiasvainajan huoneet sekä pitänyt kestikievaria. Sittemmin hänestä oli tullut monen pitäjän rikkain mies ja hänen lapsensa olivat isäntinä ja emäntinä varakkaissa taloissa pitkin pitäjiä. Puhuttiin kyllä, etteivät rahat olleet oikeudella ansaittuja. Varsinkin ennen aikaan oli huhu itsepintaisesti liittänyt Liitentaalien nimeen vähemmän kauniita tekoja, mutta vuosikymmenet olivat siirtäneet todennäköisyyden tarujen lukuun ja Liitentaalin talo väkineen oli nykypolvelle vain mukava puheenaihe.
Sananparreksi oli tullut: »Liitentaali tuulettaa rahojaan.» Se sanottiin kun ajettiin talon ohi ja nähtiin ovi avoinna — ikkunoita ei talossa koskaan avattu. Ja kun jotakuta Liitentaalin vävyä tai tytärtä odoteltiin kokoukseen eikä häntä kuulunut, sanottiin: »Eivät ne ehdi, ne tuulettavat rahojaan.» Sananparsi oli alkuaan tarkoittanut isää, mutta se sovellutettiin myöhemmin lapsiinkin. Liitentaalit eivät kuuluneet pitäjän hommaväkeen. Ei koskaan oltu Liitentaalia nähty yleisessä luottamustoimessa. Nuoremmille saattoi saada kaupatuksi osakkeen tai pari, jos oli kysymyksessä yhteinen yritys. He eivät olleet niin saitoja kuin ukko. Koko pitäjä nauroi vanhan Liitentaalin talonpitoa. Jos tahtoi saada kuvan maanviljelyksestä viisikymmentä vuotta sitten, saattoi mennä Liitentaaliin. Ukko ei kärsinyt uudenaikaisia peltokaluja, navettaan ei päässyt päivän sädettä ja kaupunkiin, kymmenen peninkulman päähän, ajoi isäntä hevosella, vaikka rautatieasema oli monta vuotta ollut kahden peninkulman päässä. Taloa ei maalattu — turhaan oli isännän rakkain tytär Marjaana, joka eli emäntänä Rekolan rusthollissa, lähettänyt kotitaloonsa muutaman tynnyrin punamultaa. Tynnyrit törröttivät kesät talvet aitan takana värjäten ympäristönsä verenkarvaiseksi ja lopulta hiljalleen lahoten. Joku esitelmänpitäjä oli käyttänyt Liitentaalia esimerkkinä siitä, millainen maataloudenhoito ei saa olla. Monena monituisena vuonna oli kuntakokouksessa nostettu kysymys siitä, että kestikievari muutettaisiin toisaalle. Mutta ei sattunut sopivaa paikkaa. Liitentaali sijaitsi mukavan välimatkan päässä molemmista seuraavista majataloista. Ja lisäksi oli totuttu siihen että Liitentaalissa oli kestikievari.