Muutamat pitäjän nuoret läksivät joskus kurillaan vieraisiin Liitentaaliin. Vierailun päätyttyä ja tultuaan ulos pihan piiristä he olivat pakahtua nauruun. Kuka ylpeili sillä, että oli tyhjentänyt kahvikuppinsa uuniin, kuka oli kaatanut limonaadilasinsa kukkaruukkuun, kun isäntäväen silmä vältti. Lusikoita talossa nähtävästi ei milloinkaan pesty, etteivät ne kuluisi. Ikkunoista pian ei enää saattanut nähdä ulos. Emännän röijy oli ollut väärin napitettu ja liepeen alta oli vilahdellut jokin eriskummallinen väri. Isäntä oli tuon tuostakin kopeloinut kaulaansa — hänen sanottiin pitävän kassakaappinsa avaimia kimpussa rinnallaan. Hän oli rikastunut myymällä viinaa ja metsää ja jollakin muullakin tavalla. Näitä kaikkia nauroivat pitäjän nuoret edetessään harmaasta huoneröykkiöstä, joka törrötti surullisten peltojen keskellä maantien laidassa.

Liitentaalista lähteneet lapset elivät aivan toisenlaisissa oloissa.
He hallitsivat suuria kartanoita, joista ei puuttunut uuden ajan
ylellisyyttä. Mutta puhdasta mainetta ei ollut missään, mihin vain
Liitentaalista tuli isäntä tai emäntä.

Lasten ja vanhempien suhde oli hyvä. Saita vanha Liitentaali oli valmis lastensa takia panemaan liikkeelle rakkaita rahojaan ja äiti piti alituisesti valmiina kahtatoista vuodetta, jotta koska tahansa saattaisi ottaa vastaan isännät ja emännät lapsineen, jos he tulisivat vanhaa kotiaan katsomaan. Kolme huonetta seisoi rivissä ja jokaisessa oli neljä vuodetta, patjoja ja peitteitä kukkurallaan. Näiden huoneiden ovet olivat aina kiinni ja emäntä kantoi avainta taskussaan. Kun »lapset» sitten joskus tulivat, olivat he kuolla häkään tilapäisesti lämmitetyissä suojissa, joissa lisäksi oli huonot muurit. He kävivät harvoin, vaikka ikävöivät vanhempiaan ja vanhemmat heitä. Toisilla oli pitkä matka, he kun asuivat ulkopitäjissä. Omassa pitäjässä olivat Auroora, Matilda Rikhartti ja Marjaana, eikä heillä ollut pitkä matka Liitentaaliin, mutta ei tullut lähdetyksi sittenkään, Aurooran ja Matildan oli vaikea päästä pieniltä lapsiltaan, jotka aina sairastelivat. Rikhartti kävi kilpa-ajoissa ja kokouksissa ja Marjaana ei tullut muuten. Hän oli sensijaan toimittanut Liitentaaliin telefonin ja puhui joka päivä isän ja äidin kanssa ja lähetti heille lahjoja. Milloin tuli tusina kahvikuppeja, milloin kaulaliina, milloin hamekangas — äidillä oli kankaita teettämättöminä laatikko täynnä. Marjaana lähetti usein sellaisia lapsellisia lahjoja, joista isä aluksi vain suuttui, niinkuin sen punamullankin ja monta muuta, mutta isä leppyi aina pian. Marjaana sai tehdä mitä tahtoi.

Hän tekikin mitä tahtoi. Rumia asioita hänestä kerrottiin. Hän oli kaunis ja nuori ja hänen iäkäs miehensä makasi halvattuna. Vanhemmat Liitentaalissa eivät lainkaan tietäneet kaikkea. Pitäjän rovasti itse oli käynyt varoittamassa Marjaanaa ja hän kävi myöskin Liitentaalissa, ei suorastaan Marjaanan takia vaan vanhuksien itsensä. Hän tuli huomauttamaan, ettei Liitentaalin väkeä nähty kirkossa, ei edes kerran vuodessa ehtoollisella. Vanhempien jumalattomasta esimerkistä johtui, ettei lasten elämä ollut nuhteetonta, semminkin Rekolan emännän, joka oli pahennus koko pitäjälle. Rovasti viittasi johonkin vanhaan rikokseen, jonka väitettiin painavan sukua. Hän muistutti isännälle ja emännälle, että he jo ovat vanhat eivätkä voi tietää, miten paljon elonpäiviä on jäljellä. Kuolema tulee niinkuin varas yöllä. On paras valmistautua niin kauan kun vielä ollaan armonajassa. Rovasti ei likemmin kertonut Marjaanasta, vaikka vanha Liitentaali nimenomaan kysyi. Isäntään ei nimittäin kaikesta rovastin puheesta koskenut mikään muu kuin se mikä tarkoitti Marjaanaa. Heti kun rovasti antoi suunvuoroa, sanoi hän tulevansa kirkkoon niin pian kun on rippi ja emännän pääsevän sitä seuraavalla kerralla. Rovasti huomautti, että olisi soveliasta nähdä aviopari yhdessä Herran pöydän ääressä, mutta isäntä sanoi, ettei se käy laatuun: molemmat eivät voi jättää kotia, saattaa tulla matkustavaisia ja muutakin. Mitä vikaa Marjaanan elämässä sitten oli? Jos hän huvitteli ja tanssejakin piti, niin omilla varoillaanhan eli… Rovasti löi nyrkin pöytään. Hän sanoi, ettei vielä milloinkaan ole tavannut niin paatuneita ihmisiä ja että Jumalan pitkämielisyys kerran tulee loppumaan.

Rovastin lähdettyä meni Liitentaali kamariinsa keittiön taakse ja soitti kaikille lapsilleen iän mukaan ja kysyi heidän voimistaan.

Auroora itki telefonissa. Isäntä oli ollut poissa kolme päivää ja hän oli kysellyt tätä joka paikasta. Tiedettiin että hän oli humalassa lähtenyt kaupungin hotellista, mutta siitä oli jo kolmatta päivää. Ettei vain olisi ajanut sulaan tullessaan jään poikki. Lapset olivat kipeinä, ne kaksi aina vain vuoteessa.

— Älä itke, sanoi vanha Liitentaali ja ajatteli, että paras olisi jos isäntä ajaisi sulaan ja jäisi sille tielleen. — Älä itke, kyllä isäsi aina sinut rahoissa pitää.

— Voi, voi isä, aina te niitä rahoja puhutte. Ei niillä saa terveyttä.

— Älä sinä… Mikä tulisikaan ilman niitä, oikaisi isäntä.

Matildan mies oli keuhkotaudissa ja kahdessa lapsessa sanoi tohtori niinikään olevan tartunnan. Matilda ei vaikeroinut, sanoi tyynesti, että he pian odottavat loppua: isäntä on jo käynyt ihan syomättömäksi. Ja parastahan se onkin, että pääsee pois. He myivät juurikään metsänsä ja hyvä hinta siitä saatiin. Ei hän näin telefonissa tahdo puhuakaan siitä kaupasta. Rikhartti sen välitti. Hyvän kestityksen se tosin maksoi, mutta kyllä kannattikin.