MANTA huokaisten.
Ajan henki, ajan henki. (Purskahtaa itkuun.) Niin, niin. Ajan henki. Kukas sitä olisi uskonut! (Pyyhkii hetken itkettyään silmänsä.) Mutta missäs se Niili on? Kis-kis-kis-kis. (Menee ruokakaapille.) Kis-kis-kiskis. Missäs sinä nyt olet, kun et ole vastassa? Tule nyt ottamaan ruokaa. Vai lypsymaitoako sinulle pitää olla! Kis-kis-kis-kis! (Panee puuroa ja maitoa kuppiin, menee ulos, puhelee kissalle.) Kis-kis-kis-kis. No mistäs sitä nyt tullaan! Onko taas tapeltu? No niin, no niin. (Lavertelee kissalleen kuin lapselle.) Aijai kun se on rumaa se tappeleminen. No niin, no niin — syö nyt siinä. (Palaa sisään, ovi jää auki. Askartelee, panee kahvipannun tulelle, puhelee kissalle, jota ei näy.) Rumaa se on, Niili parka, se riita. Parempi sitten selvä ero. Ajan henki on sellainen. Tohtorinnaa ei enää ole — eikä Huhtikuun-Mantaa enää ole. Ei ole kuka kutsuisi Huhtikuun-Mantaksi! Ei ole kuka saisi kutsua — kun ei tohtorinnaa enää ole. (Pyyhkii kyyneliään. Menee kaapille, tekee suuren voileivän ja alkaa syödä.)
MIINA tulee, puhuttelee pihamaalla kissaa, pysähtyy ovessa katselemaan ympärilleen. Manta häärää selin kahvipannuineen lieden ääressä, tuon tuostakin haukaten voileipää.
Päivää.
MANTA
Siunatkoon! Miinakos se on. Aina Miina tulee kuin varas.
MIINA
Vai varas! Mitä minä olen Koivulasta vienyt? Vai varas… Manta näkyy luulevan, että vielä eletään pakana-aikaa ja saadaan kutsua ihmisiä varkaiksi. Vai varas…
MANTA yrittäen keskeyttää.
Minä olen sanonut: »niinkuin varas»… minä…