MANTA
Jaa-ah, jaa-ah. Olet tänään taitanut tehdä kymmenen miehen tingin, senkin jäärä! Kuuletko! (Äänettömyys. Manta puhuu askarrellessaan.) Muistatko sinä mimmoista se oli alunpitäen tämä meidän yhteenmenomme? Tulitkos sinä puhemiehen kanssa niinkuin muut sulhaset ja toitko silkin ja kihlat? Ja mimmoinen se oli se sormus jonka minulle annoit? Seinäkaapissasi olit säilyttänyt vuosia, tupakanlehtien joukossa. »Tässä olisi sitten!» Se oli niinkuin kiulun vanne ja mitä lienee ollut ainettakaan.
MATTI unisena.
Puhdasta hopeaa se oli.
MANTA
Vai puhdasta hopeaa! Taisit antaa myöskin kellon ja vitjat! Pappilasta ne annettiin — sinä ojensit minulle tulitikkupuntin, sellaisen pahalta tulevan tulitikkupuntin, jommoisia ei laki ja oikeuskaan enää salli tähän maailmanaikaan. Sillä lailla sinä alunpitäen olet minua kohdellut. Mutta nyt on ajan henki toinen!
Matti nousee istualleen.
MATTI
Sinäpä panit kätesi kaulaani pappilan talkoissa, kun lamppu sammui.