Aijai kun olisi vieraitamiehiä, aijai mitä tämä Manta puhuu! Mutta kyllä minä vielä näytän. (Lähtee nyrkkiä puiden ulos. Nauraa pahasti Mantalle.)
Ulkoa kuuluu vielä hetkisen heidän kiistansa. Sitten työntää
Manta hellästi sisään Matin. Puhuu hänelle hellintä kieltään.
Matti asettuu kankeana ja juhlallisena penkille istumaan.
Manta häärää ympärillä ja taputtelee häntä.
MANTA
Että sinä yhtäkaikki tulit kotiin, oma kulta Matti. Ja kyllä se on ihan niinkuin sinä sanoit, että minä niissä pappilan talkoissa panin käteni sinun kaulaasi ja istuin sinun polvellesi. Ja minä muistan sen niinkuin eilisen päivän. Ja täällä Koivulassahan me asutaan niin kauan kuin eletään. En minä uskalla olla yötäkään ilman sinua. Enkä minä enää koskaan paiskaa sinun mälliäsi muurinkorvalta. Ja enkös minä ole sinun oma Mantasi — saat sanoa Huhtikuun-Mantaksi jos tahdot. Aprilliahan se on ollut koko eropuhe. Mitäs se tohtorinna rupesi puhumaan. Ajan henki — mikä se on? Hui hai! Ja minä uskon senkin, että otit minut hienotunteisuudesta etkä muuten. Ethän sinä puhu erosta enää koskaan. Ethän puhu? Eihän Matti tahdo eroon Mantasta, omasta Huhtikuun Mantastaan? (Asettuu Matin polvelle.) Eihän?
Äänettömyys.
MATTI puhjeten leveään hymyyn
Ei.
Äänettömyys.
MANTA
Ja hyvin eletään niinkuin tähänkin asti.