— Se on oikein sellaisen uudenaikaisen talonpojan perikuva — sellaisen leveän, raa'an, itsetietoisen talonpojan!
He ärsyttivät toisiaan ja kiihtyivät kiihtymistään. Sillä he olivat epätoivoissaan, kohtalo kuristi heitä kurkusta ja heidän tuskaansa ikään kuin lievensi, kun he puolestaan saivat kuristaa jotakin toista. Ei armahtanut elämä heitä — eivät tahtoneet hekään armahtaa! Siksi he sättivät Joutsian isäntää.
Majuri oli aivan hämmästyksissään.
— Minä, totta puhuen, tuskin muistan, minkänäköinen hän onkaan, sanoi hän.
— Minäpä tahtoisin hänet nähdä, pääsi Edithalta kalseasti.
Ja Editha-rouva keksi, että Joutsian isäntää lähetettäisiin hakemaan.
— Älä nyt ole lapsellinen, sanoi majuri. — Ei ole sanottu, että hän tulisikaan.
— Eikö hän tulisi? leimahti Editha-rouva. — Eikö hän tulisi, jos me lähettäisimme hakemaan?
— Ei tulisi! vakuutti Sand.
— Tulisi kyllä, jos minä lähettäisin noutamaan, selitti majuri.