Nimismies loi häneen äkkiä katseensa. Molempien posket punoittivat juomisesta.
— Kunnon veliseni, virkkoi hän, — ikävintä tässä jutussa on se, että sekoittavat sinut siihen…
Pastori koetti olla hämmästyvinään.
— Minut…!
— Niin, että sinä Tulettänessä…
— Tiedän, tiedän.
— No, älä nyt noin pelästy! Kaipa sen helposti saa todistetuksi, ettet sinä sinä iltana ollut Tulettänessä.
— Oliko… oliko tyttö sanonut mitään?
— Ei, eivät olleet saaneet häntä sanomaan, vaikka emäntäkin monta kertaa oli koettanut pyytää oikein kauniisti, kun tyttö oli niin onneton.
Pastori sivaltaa kädellä otsaansa ja hengittää helpommin. Mutta samalla kiihtyy tuska hänen sielussaan: hyvä tyttö se on ollut, arkaluontoinen tyttö. Kuinka kauhean onneton hän onkaan mahtanut olla!