— Kaikkia se keksiikin!
— Niinhän se kirjoittaa kuin tuomari.
— Juha on onnellinen, äänsi Helena hiljaa. — Juha pitää Annastiinasta!
II
Seuraavana päivänä vasta oli varsinainen suuri kiire.
Sukulaiset, jotka asuivat edempänä, läksivät kotoa jo päivännousun aikaan ja ehtivät perille hyvissä ajoin. He tulivat suurissa, herrasväkien huutokaupoista ostetuissa, nelipyöräisissä kääseissä, edessä lihavat hevoset, tulivat lapsineen päivineen. Kääseissä oli myöskin suuria, kirjailtuja vakkasia, joissa emäntien silkit ja lasten esiliinat säilytettiin. Kopissa oli tuomisia häätaloon, kaikenlaisia suuria juustoja, nisuleipiä ja kyläkakkuja.
Miehet katosivat isännän kanssa vainioille ja navettarakennusta katsomaan. Rasossa oli nimittäin tekeillä kivinavetta eikä sellaisia ollut monta niillä seuduin. Emännät joivat kahvia ja kävelivät puutarhassa. Lapset kaarestivat pihamaalla, lankeilivat, itkivät ja tahrivat vaatteensa. Pienemmät tavattiin alituisesti pahanteosta, milloin vetämässä maahan pöytäliinoja, milloin vetämässä toisiaan tukasta.
Sulhanen olisi mielellään lähtenyt isäntämiesten kanssa navettarakennukselle, mutta hän ei uskaltanut liikkua pihamaalta, hänelle oli nimittäin sanottu, että hänen pitää olla vastaanottamassa vieraita. Hänestä rupesi tuntumaan kiusalliselta, sillä oli kaikenlaisia asioita, joita ei sopinut tehdä ja taas toisia, joita piti tehdä… Renki Eprami, Juhan leikkitoveri ja ystävä, poltti piippuaan tallin edustalla. Hänen oli siinä määrä ottaa vastaan hevosia. Hänen luoksensa meni Juha ikään kuin turvaa etsimään. He olivat aina olleet hyvät ystävät Epramin kanssa ja Juha olisi mielellään tahtonut Epramin telttapojaksi häihinsä. Sisaret sen olivat estäneet.
He seisoivat hyvän aikaa ääneti ja katselivat maantielle. Se oli yhtenä tomupilvenä.
— Onkohan Pekkaa muistettu juottaa? kysyi Juha.