— Niin aina, niin aina, panee Juha ja hänen sydämensä hyppelee riemusta. — Jos mentäisiin sisään, ehdottaa hän sitten, — siellä on kyllä pannu kuumana.
Juha oli päättänyt lähteä kaupunkiin, pakoon koko huutokauppaa.
Mutta muiden joutsialaisten teki mieli Tulettäneen. Kalle tahtoi nähdä, menisivätkö ne uudet, komeat hevoskalut, jotka Edvartti vähää ennen kuolemaansa oli ostanut, kylläkin halvalla, ja Helenaa halutti ostaa Miina-vainajan pitsejä, joita tiedettiin hänen vuosikausia virkanneen.
Nuoret menivät siis huutokauppaan ja isäntä läksi kaupunkiin. Väkeä tuli häntä vastaan sekä hevosella että jalan — toki jokaisen teki mieli olla näkemässä, mitä kaikkea siellä Tulettänessä oikein oli! — ja kaikki ihmettelivät, että isäntä lähtee pois.
Juha syytti asioita. Eivät ne suinkaan olisi olleet kiireellisiä! Mutta hän ei saanut olluksi kotona.
Kun hän illansuussa palasi Joutsiaan, kohtasi hän taas samat ihmiset. Toiset olivat rattailleen sälyttäneet tuoleja tai pöytiä. Muuan emäntä piteli varovaisesti sylissään koppaa: siinä oli nähtävästi jotakin särkyvää. Keltainen kaappi-romo oli asetettu kahden pyöräparin päälle kuten hirsiä vedätettäessä, ja joku oli kääsiensä taakse köyttänyt leveän kiikkutuolin Hallpumin salista. Kuka piteli kärryn pohjalla jalkojensa välissä mahdottoman suurta pulloa, kuka kädessään lamppua tai seinäkelloa. Tuolien ja pöytien jalat törröttivät ällistyneinä taivasta kohti, ikään kuin olisivat tahtoneet kysyä, mitä nyt oli tulossa, kun heitä raahustettiin pesästä, johon tomu ja hämähäkinverkot vuosikymmeniä olivat heidät köyttäneet.
Monet tuttavat pysähtyivät puhuttelemaan isäntää. Ihan Joutsiaa jo harmitti, ettei hän ollut osannut viipyä niin kauan, että huutokaupasta tulijat olisivat ehtineet kotiin asti. Kovasti oli ollut väkeä. Ja rojua! Mutta viisas mies se oli Pranse-herra. Hän osasi kiskoa hinnan jokaisesta rikkinäisestä kahvikupistakin.
Joutsiassa ei muusta osattu puhua kuin huutokaupasta.
Isäntä oli sytyttänyt piippunsa ja kuunteli sängyssä pitkänään lasten puheita. Hänen silmänsä olivat kiinnittyneet piipun koppaan, joka kyti ja hehkui, sitten ne hiljalleen siirtyivät uuniin, jonka pellinnuorassa riippui pari sukkia, sitten seinille avaimiin. Oli siinä avainta, sekä suurta että pientä! Toiselle seinälle oli Erkki naulannut maanviljelyskoneitten kuvia. Kiintymättä luisuivat isännän silmät niiden ohi ikkunaan, jonka takaa näkyi syreenipensaita, ja pysähtyivät vihdoin kattoon.
— "Mikä oli?" hoki keittiössä Janne, nuorin Joutsian lapsista, yhä matkien huutokauppamenoja. "Sälykoppa!" — "Kuka sai?" — "Pappilan Amanda."