Isän täytyi naurahtaa. Hän irroitti piippua hampaistaan ja kysyi:
— Taisi vielä jäädä tavaraa huomiseksi?
— Voi, voi, kahdeksi, kolmeksi päiväksi vielä!
Niin, ei sitä tosiaan kukaan osaa aavistaa, mitä tuollaiseen Tulettäneen, vinnille, aittoihin, ullakkoihin ja liitereihin vuosikymmenien kuluessa voi kerääntyä: kopallisittain tyhjiä pulloja, kopallisittain rikkinäisiä posliiniastioita ja kivivateja, vanhoja puuastioita, joista vanteet ovat varisseet tipotiehensä ja liitteet irvistelevät; pulloja, joiden pohjalla on säilynyt tilkkanen kimröökiä, tärpättiä, puuöljyä, vihtrilliä tai muuta sellaista; vaatteita, käpertyneitä, valkeanvihreiksi käyneitä kengänjäännöksiä; hihnoja; sitolkkia, joista tippuu täyte; patoja, joiden pohjassa on reikä tai jotka ovat värissä; tuoleja ilman pinnoja ja pinnoja, jotka ovat lähteneet irti tuoleistaan; morsiuskukkavihko, tuohikontteja, koinsyömiä talluksia, kannettomia katkismuksia ja virsikirjoja, osia kangaspuista, kuten kaiteita, niisiä; haaltuneita, likaisia höyhentyynyjä, joulukuusen jalka, Pranse-herran ylioppilaslakkeja ilman lyyryä, ja kravatteja ja jäniksennahkoja, joissa asustaa koi… Kaikkea, kaikkea, mitä taitaa ajatella löytyvän talosta, josta ei koskaan ole raskittu heittää pois rikkinäistä kahvikuppia. Ja kaikkea tätä on vuosikausia peittänyt tomu ja hämähäkinverkko, kalvanut koi ja nakertaneet hiiret.
Nyt on kaikki raahattu vinniltä saliin, jossa miehet tupakoivat ja tytöt tirskuvat. Viskaali — Pranse-herra on jo viskaalina jossakin kaupungissa Itä-Suomessa — on järjestänyt kaikki sievästi: villoja on sidottu riepuihin, vanhat kengät, tallukset, sukat, rukkaset, yksin tuolinpinnatkin ovat sidotut kimppuihin. Viskaali on viisas mies. Hän se johtaa kauppaa salissa. Kyllä hän osaa kehua tavaraansa ja hankkia kaikelle ostajat.
— Noo, pojat, ylioppilaslakkeja! Koreita samettilakkeja, köykäisiä, hyviä kesällä!… Viisikolmatta penniä… se on vähän!… Kolmekymmentä… viisikymmentä!… seitsemänkymmentäviisi!… No niin… hyvän kaupan se poika teki…
— Villoja… tällainen suuri mytty… Noo… jopa nyt hinnan keksikin se muori!… Koreita villoja… niistäkös lämpöisiä sukkia tulee…!
Salissa käy nauru ja sinkoilee pilapuheita.
— Kesähän nyt tulee, kukas nyt villasukkia tarvitsee…
Ei viskaali niitä kuule. Villamytty on jo aikoja sitten lentänyt muorin käteen ja kauppa käy eteenpäin. Mutta äkkiä herättää muori ja hänen villamyttynsä koko yleisön huomion. Muori on näet avannut mytyn ja ruvennut tarkastamaan villojaan.