Poika on saanut kimpun tuolinpinnoja.
— Mitäs kapuloita nämä on? Hittoakos minä näillä?
— Huut helkkari sentään — mitä näillä tällaisilla tekee?
— Nyt menevät tuolit: ostakaa pois, kun ostitte pinnatkin! kehoittaa yleisö.
— Varokaa, ettette saa selkäänne!
Ja pojat jakavat pinnat miehestä mieheen ja kopistelevat niitä vastatusten, ja syntyy sellainen melu, että poliisin täytyy astua esiin. Pojat joutuvat pihamaalle, pitävät siellä peliään ja tulevat vihdoin keittiön kautta entiseen krouvikamariin, jossa Hallpumska pitää kahvikauppaa. Ennestään on siellä pari tyttöä ja poikaa juomassa kahvia.
Hui kuinka se on noita-akan näköinen tuo, joka siinä pitää pääkomentoa! Mutta hyvää tavaraa hänellä on… Hänellä on ryyppykin takanaan, jonka hän somasti ja viekkaasti kaataa maitokannusta kahvikuppiin. Onpa se viisas akka!
— Joutukaa, pojat, saliin, tirskuu joku ovelta, — siellä menee pälsit, kokonaiset pälsit!
— Hyvät pälsit ovatkin! kuuluu viskaalin ääni salista. —
Sopulinnahkaa ja musta verkapäällys…
Pojat tölmäsivät suin päin saliin. He olivat menemäisillään nurin, sellaista kyytiä he tulivat. Alhaalla oli mustanaan ihmisiä, ylhäällä sakeanaan tupakansavua ja auringonpaistetta ja keskellä savua seisoi mies, joka piteli käsissään turkkia.